sunnuntai 6. elokuuta 2017

Siirtyminen Wordpressiin

Blogi siirtyy Wordpressin puolelle, sillä tykästyin sen ominaisuuksiin (ulkoasuihin) enemmän kuin Bloggerin omiin, ja pystyin siirtämään kaikki postaukset sinne kuvineen. Blogi jatkaa muuten aivan samaan tapaan kaksikielisenä kuin ennenkin. Pientä hienosäätöä täytyy vielä tehdä, mutta aika valmis tämä siirtymä on jo. Suomenkielisen version löytää täältä ja englanninkielisen täältä.

Untitled

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Just nyt

Tänään aamulla heräsin ja olin pitkästä aikaa iloinen ilman kummempaa syytä. En ollut iloinen siksi, että pakenin hetkeksi ajatuksia Jetistä, tai siksi, että tein taas jotain unohtaakseni kaiken. Muistin jokaisen jo kauan sitten menneen hetken aivan täydellisesti, mutta olin iloinen. Nauroin muistolle siitä, miten tanssahtelin Jetin kanssa täysillä soivan musiikin tahtiin lenkillä aivan, kuin maailmassa ei olisi ollut ketään muuta kuin me kaksi. Se tuntui hyvältä. Tunsin oloni pitkästä aikaa normaaliksi. Tunsin olevani hieman enemmän itseni. Ehkä tämä kestää vain hetken, ehkä tästä lähtien suru alkaa vihdoin helpottaa, mutta sillä ei ole juuri nyt väliä. Koska just nyt, kaikki on ihan hyvin.

Untitled

tiistai 18. heinäkuuta 2017

"A heart that's broke is a heart that's been loved..."

Jetin tapaus opetti paljon. Se oli kamala kokemus, missä tunteeni kulkivat jatkuvasti vuoristorataa pitkin, missä oli toivoa ja epätoivoa. Juuri silloin, kun ajattelin, että siitä selvittäisiin tapahtui aina jotain, joka repi pienimmätkin palat toivoa riekaleiksi. Nessien menettäminen sattui paljon, mutta Jetin menettäminen on sattunut, niin paljon, etten aiemmin edes tiennyt menettämisen voivan tuntua tältä. Se todella oli elämäni koira.

Untitled